Riskit tuovat elämään makua

torstai 24. toukokuuta 2012

Tiesitkö että kello on kolme yli eikä sulla ole mikään kiire?

 






Haluan tietää, kestätkö epäonnistumisen, omasi tai minun, ja voit silti seisoa järven rannalla ja huutaa hopeiselle täysikuulle: Kyllä!


 



 Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.

Muista että heikot ovat julmia ja myötätuntoa voit saada ainoastaan vahvoilta persoonilta.



 



On vain yksi periaate: epätäydellisyys. Joka hyväksyy sen, jaksaa elää.




 




Takuuvarma keino säilyttää itsensä luovana, pakota itsesi oppimaan jotain uutta.


 

 






Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta yksi ihminen voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman.


Yksin itketyt kyyneleet putoavat kovalle asfaltille, kärsivät ja kuivuvat pois.  Yhdessä itketyt pääsevät lämpimille käsille, kostuttavat elämämme kuivan maan.




 


Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
- Buddha


Ajatukset ovat myrkkyä. Mitä enemmän järkeilee, sitä vähemmän saa aikaan.
- Raymond Chandler


Ajatuksillamme teemme maailman.
- Buddha


 

 


Elä omaa elämääsi, sillä olet kuoleva oman kuolemasi.
- Latinalainen sanonta









Hyväksy ne asiat, joihin kohtalo sitoo sinut, ja rakasta niitä ihmisiä, jotka kohtalo tuo polullesi, ja tee tämä koko sydämestäsi. - Marcus Aurelius




Ihmeitä ei pidä odotella. Ihmeitä pitää tehdä. - Tommy Tabermann

tiistai 22. toukokuuta 2012

Hannut ja Kertut ne piirissä pomppii~

Tässä mun hieno ideani kuviksen julistetyöhön. Aiheena oli minä ja media, kuviksen kolmoskurssi jeeeee<3. Vielä kun saan sarjakuvan tehtyä niin bueno! Palautus siis huomenna krhhhhm. ajoissa.
Jaa lopussa peruskuvia. Enjoy.


nou way.



no äää joku kesä. no ei kesä, mut kesäLOMA. apua. panikointi siitä. vuosi mennyt ihan humps. ei saisi, säikyttää ihmiset hengiltä kun sen tajuaa.

LOMA. LOAM.OMAL. AMOL. LAMO. OALM.

mulla on töitä, ja mulla on con, ja sit mulla on töitä koko loppukesä? gärrrr. älä panikoi kiltti, eihän se loma ala kuin 9 koulupäivän päästä. ja herranjumala lauantaina sit miljoonat ylppärit, jälleen kerran.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Damn what's her name

Ei ole tullut kuvailtua mutta sen sijaan lisättyä kaikkea muuta tänne. Mut hey, tässä jotain muokattuja kuvia, jotka tulee yhteen konserttiin taustalle pyöriin. :D



Naurattaa

toi on niin surullisenhauska kuinka-valmistaa-kiiviä-kuva. :D ja blowjobit naurattaa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

jaakapallo

kattokaapas tyttöset jalkapalloa mestareiden liigan finaali la 19.5. klo 21:30. kelpaa taas avata jalkapallokausi, ja koko kesäkuu kans sohvajalkkista. paljon parempaa kun jääkiekko. miksi? ne on niin ilosia ja uskaltaa heitää vaatteitaan pois.




lauantai 12. toukokuuta 2012

Banksy

Kuvat: Banksy


wikipedia sanoo näin:
Banksy (s. 1978 tai 1974 Bristol) on kansainvälisesti tunnettu englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Hänen työnsä ovat luonteeltaan usein poliittisia tai humoristisia.Graffitien maalaaminen luvatta julkisille paikoille on Englannissa erityispykälin määritelty rikos. Tämän takia Banksya on etsintäkuulutettu, eikä hän ole voinut osallistua näyttelyidensä avajaisiin. Banksya onkin usein nimitetty ”sissitaiteilijaksi” ja ”taideterroristiksi”.
Hän on myös mm. kiivennyt Lontoon eläintarhan pingviiniaitaukseen ja maalsi sinne tekstin "Me olemme kyllästyneitä kalaan." sekä Bristolin eläintarhassa norsujen aitaukseen ”Haluan ulos. Tämä paikka on liian kylmä. Hoitaja haisee. Tylsää, tylsää, tylsää." Lukekaa näitä lisää wikipediasta. :---D

I wanna dance with somebody

Jep, uusin kyhäelmäni. :D Musat on mun ja lassin, aviarylla koottu.

Tämän bongasin Vimeon etusivulta, tosi random juttuja mut huomaa että tämä video on mietitty loppuun. ;)
Moones Better Energy from Peter Sluszka on Vimeo.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Try to take the path less travelled by





AHHH tää omistautunut laulaminen ♥
juttelen tässä mun saksalaisen nettiystävän kanssa, linkkaillaan biisejä toisillemme. niiiiin toivon että vie joskus näen hänet.

(mie haluan eläää!!)
PS. yhdistäkää kuva & biisi :D

Simple Plan - Summer paradise
Skillet - Hero
3 Doors Down - When I'm gone
Bring Me The Horizon - It never ends
You Me At Six - Stay with me
Escape The Fate - Ten miles wide
NeverShoutNever - This sh t gets old
Nickelback - How you remind me

lauantai 5. toukokuuta 2012